PORISTRIIMI

Koronakevät poiki keikka- ja tapahtuma-alalla uusia kanavia lähestyä yleisöä ja kuuntelijoita. Porissa paikalliset toimijat löivät hynttyyt yhteen ja kevään aikana nähtiin kolme Poristriimi-livelähetystä, joissa esiintyi paikallisia yhtyeitä. Netin välityksellä tapahtunut keikkakokemus sai positiivista palautetta ja Poristriimin youtube-kanavalla onkin vieraillut tuhansia porilaisen musiikin ystäviä.

Koronarajoitusten hellittäessä Poristriimin porukka päätti laittaa lisää pökköä pesään ja syntyi ajatus uudesta kahden päivän festivaalista elokuussa 2020.

Poristriimi FESTIVAL järjestetään 14. – 15.8.2020 Ruosniemen Panimon laajalla asfalttikentällä aivan Porin keskustan kupeessa. Koronarajoitusten puitteissa yleisömäärän tavoite päivää kohden tulee olemaan noin 1500 henkilöä.

Musiikin lisäksi alueella nautitaan suomalaisista pienpanimotuotteista, hyvästä ruoasta sekä toivottavasti aurinkoisista elokuisista illoista.